Lasten ja nuorten hyvinvointi kantaa

Kauniainen on perhemyönteinen kaupunki. Panostus varhaiskasvatukseen, kouluihin ja perheiden hyvinvointiin on kannattavaa. Tämä panostus pitää kaupunkimme houkuttelevana ja on vahvasti ennaltaehkäisevää toimintaa. Päätöksenteon on oltava pitkäjänteistä ja sen on pohjauduttava kattavaan tietoon.

Koulut kuntoon

Kauniaisten suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa ja opetuksessa lasten määrä on kasvanut paljon. Kasvuun on vastattu kehittämällä tukitoimia ja opetuksen hallinnollisia rakenteita. Nyt on laitettava koulurakennukset kuntoon. Seinät eivät saa viedä opetukseen tarvittavia rahoja.

Mäntymäen ala-koulu on jäänyt pieneksi ja sen vanhimmat osat ovat 1950-luvulta. Mäntymäen koulurakennusta on tekohengitetty liian pitkään ja liian kalliilla. Pienellä tontilla sijaitseva rakennusten verkosto tulisi nielemään 15 vuoden kuluessa lisää miljoonia, eikä se silti voisi taata asianmukaista opetusympäristöä kasvavalle lapsimäärälle. Kauniaisten Kokoomus ajaa suunnitelmaa uuden energiatehokkaan rakennuksen toteuttamiseksi. Rakennuksen, jossa tasokas opetus voi jatkua turvallisessa ympäristössä.

Harrastustoiminta tukee hyvinvointia

Kunnan ja valtion ei tarvitse itse tehdä kaikkea. Yhdistykset ja yhteiskunnalliset yritykset tekevät arvokasta työtä kaikkien kuntalaisten hyvinvoinnin eteen. Granissa yhdistyksiä löytyy kiitettävästi. Kun uusia toimintamalleja ja ideoita ehdotetaan, päättäjien on usein toimittava mahdollistajina. Sanotaan herkemmin kyllä.

Harrastustoiminta koulupäivien yhteydessä toisi lapsille mahdollisuuden harrastaa turvallisesti, kokeilla uusia lajeja ja kokea ryhmään kuulumisen tunnetta. Lähipalvelu on myös ympäristöteko ja perheille etu kuskaamisten helpottuessa. Granimalli pyrkii vastaamaan tähän tarpeeseen. Kauniaisten Kokoomus on vuosia peräänkuuluttanut harrastustoimintaa myös koulupäivien yhteyteen.

Koronapandemiasta eteenpäin

Lasten ja nuorten hyvinvointi on heikentynyt nopeasti koronan takia. Pandemian ja rajoitusten tuoma ahdistus, näköalattomuus ja sosiaalinen eristäytyminen ovat arkipäivää etenkin aikuistumisen kynnyksellä oleville nuorille. Pandemian väistyessä ongelmat eivät katoa itsestään.

Nyt tulee yhteistyössä rakentaa ja toteuttaa suunnitelma siitä, miten näistä koronan vaikutuksista päästään eteenpäin. Emme voi jäädä odottamaan hallitukselta strategiaa, vaan meidän on luotava paikallinen tapa tukea nuoria.

Maakuntauudistus heikentäisi palvelut

Kehittäminen, tukeminen ja turvaaminen vaatii resursseja. Maakuntauudistus leikkaisi radikaalisti Kauniaisten sivistystoimintaan käytettävien varojen määrää, ja poistaisi meiltä mahdollisuuden koulurakennusten kaltaisiin investointeihin. Yhdessä ja yhteistyöllä voimme vielä estää katastrofin ja kehittää sotepalveluja hallintouudistuksen sijaan ihminen edellä. Tähän Kokoomus on sitoutunut.

Kirjoitus on julkaistu muokattuna myös Kauniaisten ja Kirkkonummen Kokoomuksen yhteisjulkaisussa Sinituulessa

Continue Reading

Kauniainen tarvitsee ääntäsi – ja niin sinäkin

Kauniaisissa valta on ollut tiukasti yhden puolueen käsissä; RKP:llä on ollut absoluuttinen enemmistö hallitessaan valtuuston 35:sta paikasta 18:aa. Vastoin kuntaliiton suositusta, Kauniaisten RKP on ottanut itselleen sekä kaupunginhallituksen että valtuuston puheenjohtajuudet. Myös suurin osa lautakunnista on yhden puolueen alla. Vallan keskittyessä yhdelle puolueelle on mahdollista, että päätöksiä tehdään valmiiksi puolueen sisällä, jolloin valtuustossa nousseet eriävät mielipiteet ja kehitysehdotukset eivät saa tilaa. Tällainen vallankäyttö on demokratian kannalta haastavaa.

Kauniaisten tilanne ei enää ole perusteltavissa pelkillä kielikysymyksillä, vaan kysymys on pikemminkin puolueuskollisuudesta. Esimerkiksi oleellinen osa Kauniaisten Kokoomuksen vaaliohjelmaa on elävän kaksikielisyyden vahvistaminen. Ruotsinkielen asema kaupungissamme nähdään ehdottomana vahvuutena, ja sitä halutaan kehittää niin, että kaikki granilaiset, molemmat kieliryhmät, hyötyvät.

Kuntalaiselle ongelmallisin tilanne onkin silloin, kun päätöksiä ei tehdä edistämään kuntalaisten hyvinvointia, vaan puoluepoliittisista syistä. Etenkin vahva ryhmäkuri on merkki tällaisista ongelmista. Tällöin vaarana on, etteivät tuotetut palvelut vastaa kuntalaisten tarpeita.

Kauniaisten yhden puolueen ylivalta on pitkälti perustunut äänestysaktiivisuuden eroihin. Yhden puolueen kannattajien keskuudessa äänestysprosentti on huomattavasti korkeampi. Mikäli saamme mahdollisimman monet äänestämään, saamme toimivamman ja terveemmän päätöksenteon kaupunkiimme.

Nukkuvan ääni menee aina sille ehdokkaalle, jota ei itse kannata ja sille toimintamallille, jota ei itse tue.

Joten äänestä.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Continue Reading

Vaaliteemat

Itsenäinen ja houkutteleva asuinkunta – yhdessä

Kaupunkimme itsenäisyys on tärkeää, jotta voimme turvata haluamamme lähipalvelut. Itsenäisyys vaatii vahvaa taloutta. Mitä houkuttelevampi Kauniainen on yrityksille ja kotitalouksille, sitä suuremmat ovat verotulomme. Näitä houkuttelevia puolia ovat mm. kattavat lähipalvelut, viihtyisä asuinympäristö, laadukas opetus ja päivähoito, yrittäjyyttä tukeva toimintaympäristö, monipuoliset liikuntamahdollisuudet, toimivat kulkuyhteydet, sekä valta vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin.

Jotta kaikki tämä saavutetaan, on toimittava yhdessä kohti tulevaisuutta. Päättäjien pitää kuunnella kaikkia kuntalaisia ja tehdä yhteistyötä yli puolue- ja kielirajojen. Tartutaan rohkeasti uusiin hyvinvointia kasvattaviin parannuksiin!

Lapset ovat tulevaisuus – ei leikkauksia varhaiskasvatuksesta tai peruskouluista

Tasokas peruskoulu tasaa lasten mahdollisuuksia ja ehkäisee syrjäytymistä. Kauniaisissa on jo leikattu jakotunneista sekä avustajista. Vaarana on, että leikkaukset kostautuvat kasvaneina tukitoimina tai henkilöstökuluina. Laitosapulaisten säilyttäminen yksiköissä, esiopetuksen laadun turvaaminen ja lukioiden tulevaisuuden suunnitelmat ovat ensi vaalikaudella varmasti esillä.

Erityisen tärkeää on, että opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnissa istuu niitä ihmisiä, jotka ymmärtävät lasten ja lapsiperheiden tarpeet.

Kaavoituksella vihreyttä ja viihtyisyyttä

Jotta voimme saada hyvät palvelut, väkilukumme on edelleen kasvettava. Kerrostaloalueet sopivat radan varrelle, mutta muuten väljä ja matala rakentaminen kuuluu Kauniaisten luonteeseen. Keskustan rakentamisen on oltava omaleimaista sekä vihreää, ja yhteisiä puistoalueita on jätettävä. Kaavoituksessa on aika huomioida myös yrittäjät ja toimivat liikenneyhteydet.

Sote-palveluiden säilyminen Kauniaisissa

Sote-uudistus siirtää sosiaali- ja terveyspalvelut kunnilta maakunnille. Ennen vuoden 2019 muutosta voidaan varmistaa palveluiden jatkuvuus kunnassamme ulkoistamalla esim. terveyskeskuksen palvelut, jolloin toimintoja ei voida siirtää pois. Vastuu kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä säilyy kunnilla, ja näihin pitää edelleen panostaa. Ikääntyvän väestön hyvinvoinnista on pidettävä huolta myös kunnan puolelta.

Kaupungin talous kuntoon

Kaupungin talous on ollut miinuksella jo vuosia, kun tonttien myynneistä saadut tulot jätetään tarkasteluista. Tuleva sote-uudistus leikkaa tuloistamme huomattavasti enemmän kuin menoista vähenee. Joka tapauksessa meidän on saatava taloutemme tasapainoon jotta voimme jatkossakin tarjota ja kehittää kattavia palveluitamme. Kilpailullisista syistä kunnallisveroa ei haluta nostaa yli Espoon rajan. Kunnassamme on edelleen tehostamisvaraa. Esimerkiksi hallintopuolella meillä on raskas koneisto, joka pyörittää pientä kuntaa.

Kaksikielinen kaupunki

Grani on vahvasti kaksikielinen, ja sen on säilyttävä sellaisena. Tämä on paitsi koko kunnan etu, myös suuri rikkaus meille kaikille.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Continue Reading

Miksi lähdin kunnallisvaaliehdokkaaksi?

Olen aina seurannut politiikkaa, mutta kunnallisvaaliehdokkaaksi minut sysäsi viime vuonna huipentunut taisto suomenkielisen alakoulun siirrosta. Kauniaisissa yritettiin viedä läpi muutosta, joka olisi suoraan heikentänyt pienimpien koululaistemme kouluoloja. Tarkoituksena oli siirtää Mäntymäen alakoulu Kasavuoren koulun tiloihin, yhteen yläkoulun kanssa, ja Kauniaisten lukio Mäntymäen alakoulun tiloihin.

Vaikka suurin huoli olikin lastemme tulevaisuudessa, minulle heräsi myös huoli tavasta, jolla kaupungissamme tehdään päätöksiä. Virkamiehet olivat teettäneet koulujen vaihdosta selvitystä, joka oli vahvan vinoutunut. Riskitekijöitä ei oltu punnittu, ja suuret pedagogiset kysymykset oli jätetty pois. Vaihtoon sisältyi esimerkiksi suuria taloudellisia riskejä, jotka pitkälti sivuutettiin selvityksessä. Päätökset yritettiin viedä läpi ohi asiaankuuluvien menettelyiden.

Muutaman aktiivisen kuntalaisen ansiosta asialle saatiin näkyvyyttä. Virkamiehiltä vaadituissa esittelytilaisuuksissa keskityttiin vahvasti lukion visioihin, ja huolenaiheet sivuutettiin olankohautuksin. Onneksi kauniaislaisten lasten vanhemmat ja muutamat muut huolestuneet nousivat jyrkkään vastarintaan.

Tämä prosessi opetti kuinka haavoittuvainen kuntamme voi olla, ja kuinka tärkeää on, että kuntalaisten omaa ääntä kuullaan. Avoimen ja läpinäkyvän päätöksenteon tärkeyttä ei pidä unohtaa.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Continue Reading